Ilmoittautuminen avataan 1.6.2021.

Cyclocrossin SM-kilpailut 1982-2021

20.9.2021

Kirjoittaja:

Pasi Ahlroos

Cyclocrossin maailmanmestaruuksista kilpailtiin ensimmäisen kerran Ranskassa vuonna 1950. Kolme vuotta myöhemmin (1953) nähtiin ensimmäistä kertaa näissä kilpailuissa mukana suomalainen kun Paul ”Pole” Nyman ajoi Espanjan mantereella upeasti sijalle 20. Tässä vaiheessa cyclocrossmestaruuksista kilpailtiin kevättalvella. Maailmanmestaruuksista on cyclocrossissa ajettu yhtä poikkeusta lukuun ottamatta aina Euroopassa (2013 USA). Kansainvälisesti cyclocrossista on nykyisin tullut ihan puhdas talvikauden laji.

Seuraavassa on tarkoitus käydä läpi kronologisesti vuosi vuodelta maamme cyclocrossmestaruuskilpailujen historiaa. Käymme läpi missä kilpailuja on järjestetty ja ketkä niissä ovat menestyneet miesten ja naisten pääluokissa. Listaamme myös lajin mitalisaldot yli viisi SM-mitalia cyclocrossurallaan saavuttaneiden ajajien osalta. Pintapuolisesti päästään myös kiinni lajin varustuksen ja kilpailuratojen muuttumiseen ajan saatossa. Ei muuta kuin tervetuloa mukaan neljän vuosikymmenen kotimaanmatkalle cyclocrossin maailmaan. 

Vuonna 1982 ilmestyi maamme pyöräilykalenteriin kolmet maastokilpailuiksi kutsutut ajot, joista viimeisin oli maamme mestaruuskilpailuksi nimetty. Paikkana oli Lahti ja ajankohtana 31.10. Ajatuksena oli saada tämän lajin myötä kilpailukautta pidennettyä. Muutaman vuoden takainen mestaripyöräilijä Kari ”Kallu” Puisto (TaSi) oli ylläpitänyt hyvää peruskuntoa ja ollut mukana seuransa joukkueissa edelliseen vuoteen saakka. Hän otti tämän uuden lajin heti omakseen ja voitti lajin ensimmäisen mestaruuden ennen Pekka Riihelää (LaPy) ja sen vuoden maantieajon Suomen mestaria Harry Hannusta (PoA). Junioreilla (M18) oli heti ensimmäisenä vuonna oma luokka, mutta naiset pääsivät ajamaan cyclocrossmestaruuksista vasta seuraavana vuonna. 

Lokakuussa 1983 crossattiin Imatralla. Miesten puolella Kari ”Kapa” Myyryläinen otti ensimmäistä kertaa osaa crossin mestaruuskilpailuihin vieden voiton ennen edellisen vuoden mestaria Kari Puistoa (TaSi). Pronssin vei lannistumaton työhevonen Esa Nyman (HTL), joka näin vihdoin sai SM-mitalin itselleen. Tässä vaiheessa vielä Esan seurustelukumppani Tea Vikstedt (HTL) puolestaan voitti mestaruuden naisissa ennen Marina Rantasta (SibbV) ja Orvokki ”Okki” Pajusta (PP).

Vuodeksi 1984 mestaruuskilpailut siirtyivät Hyvinkäälle. Miehissä Kari Puisto (TaSi) oli selkeästi jo erikoistunut cyclocrossiin vieden selkeästi voiton ennen Jari Lähdettä (TY). Pronssista käytiin ylämäessä niin tiukka loppukirikamppailu, että himmein mitali jouduttiin jakamaan Tapio ”Tappi” Niemen (TY) ja edellisen vuoden mestarin Kari Myyryläisen (HyPo) kesken. Naisissa Tea Vikstedt-Nyman (HTL) uusi edellisen vuoden mestaruutensa, mutta muut mitalistit vaihtuivat kun Rauni Pussi (IK-32) ja Päivi Hällfors (PP) nappasivat himmeimmät mitalit.

Seuraavana vuonna (1985) kilpailukeskus oli siirtynyt Mikkeliin. Kari Myyryläinen oli lähtenyt polkemaan amatöörikilpailuja Ranskaan eikä ollut lähtöviivalla. Täten pidettiin jo ennakkoon selvänä, että Kari Puisto (TaSi) polkisi jälleen mestariksi. Näin kävikin ja hopealle ajoi kahden vuoden takainen pronssimitalimies Esa Nyman (HTL) ennen Sipoon paitaan vaihtanutta Dan ”Dani” Bromania (SibbV). Naisissa Tea Vikstedt-Nyman (HTL) polki jälleen mestariksi ennen Sonja Storsvediä (Kraft) ja Marina Rantasta (SibbV). 

Syksyllä 1986 ajettiin Hämeenlinnassa Kari Puiston taas napattua mestaruuden ennen Esa ”Toikka” Toljanderia (TY) ja suurta yllätysnimeä Hannu Ritalaa (P-68). Naisissa Tea Vikstedt-Nyman (HTL) oli Puiston tavoin jälleen kerran varma mestari ennen Rauni Pussia (IK-32) ja Iris Karhua (PoA). 

Vuoden 2021 mestaruuskisojen miesten lähtö (Kuva © Mikko Rantanen)

Vuonna 1987 cyclocrosskisoissa Kirkkonummella alkoi näkymään myös maastopyöriä (MTB), mutta Peuramäen laskettelurinteeseen vedetty rata suosi selvästi vielä paremmin cyclocrosspyörillä ajaneita. Kari Puisto (TaSi) nähtiin viimeisen kerran mestarina ennen nuorta lupausta Ari Panttilaa (TeRi) ja edellisen vuoden hopeamiestä Esa Toljanderia (TY). Naisissa Tea Vikstedt-Nyman otti jälleen omansa ennen Marina Rantasta (SibbV) ja vielä juniori-ikäistä Heidi Miikkulaista (IK-32). 

Kun cyclocrosssirkus siirtyi Tuusulan Hyrylään vuodeksi 1988 nähtiin MTB-pyörien suuri esiinmarssi. Niin miesten kuin naistenkin podiumilla nähtiin ajajia, jotka olivat tehneet suorituksensa pyörällä, jossa oli kolme eturatasta, suora ohjaustanko ja leveät maastorenkaat. Kristian ”Krisse” Alatalo (Zeus) ja Olavi ”Ola” Kaarela (Malmin Urheilijat) ohittivat kilpailun lopussa jo kahtena edellisenä vuonna mitaleilla olleen Esa Toljanderin (TY). Tämä kolmikko olikin sitten lopullinen mitalimiehistö. Myös naisissa Tea Vikstedt-Nymanin pitkä mestaruusputki katkesi kun hän samaan aikaan kilpaili Moskovassa rikkoen lopulta Longon ME-tuloksen ratakympillä. Naisten cyclomitalit jaettiin järjestyksessä Anni Moilanen (TuUL), Marina Rantanen (SibbV) ja Päivi Hällfors (TaSi). 

Vuonna 1989 palattiin taas cyclocrosspyöriä suosivalle radalle Tampereen Lamminpäähän. Siellä Esa Toljander (TY) ei enää jäänyt nuolemaan näppejään vaan vei mestaruuden ennen seurakaveriaan Matti ”Remu” Remestä (TY) ja ammattilaiskisoista kotimaahan palannutta Kari Myyryläistä (LeGo). Kari Puisto yritti vielä ”comebackiä” tässä kisassa, mutta joutui tyytymään ”puumitaliin” eli neljänteen tilaan.  Aikaisempina vuosina hän ehti kuitenkin saavuttaa cyclocrossissa viisi mestaruutta ja yhden hopean. Naisissa nähtiin palkintopallilla jo tältä vuosikymmeneltä cyclocrosspodiumilta tuttuja nimiä kun Tea Vikstedt-Nyman vei taas mestaruuden ennen Marina Rantasta (SibbV) ja Sonja Storsvediä (Kraft). Mestari Teaa ei paljoa cyclokilpailujen rasitukset painaneet, sillä hän pyöräili vielä kilpailun jälkeen Tampereelta kotiin Helsinkiin.

Lokakuussa 1990 ajettiin lauantaina Porvoossa MTB-mestaruuksista (tosin joidenkin tietolähteiden mukaan epävirallisena mestaruuskilpailuna) ja saman viikonlopun sunnuntaina Riihimäellä cyclocrossmestaruuksista. Tällä kertaa cyclokisoissa pyörät laitettiin tehosyyniin ja eikä leveällä suoralla ohjaustangolla tai leveillä renkailla saanut enää ajaa. Pasi Hotinen (TaiTä) oli uusi mestarinimi ennen edellisen vuoden pronssin hopeaksi kirkastanutta Kari Myyryläistä (LeGo) ja Petri K. Leppästä (TY). Naisissa Tea Vikstedt-Nyman (HTL) polki mestariksi jo seitsemättä kertaa ennen Marina Rantasta (SibbV) ja kotiyleisöä riemastuttanutta Sari Pöhöä (RK-V).

Lappeenrantaan oli tehty kauden 1991 cyclocrossmestaruusrata. Miehissä Tainionkosken Tähti juhli kolmoisvoittoa kun Pasi Hotinen uusi edellisen vuoden mestaruutensa ennen seuravaihdoksen tehneitä Kari Myyryläistä ja Juho Suikkaria. Naisissa Tea oli siirtynyt äitiyslomalle, mikä tarjosi Marina Rantaselle (SibbV) vihdoin mahdollisuuden mestaruuteen. Anni Moilanen (TuUL) polki hopealle ja Heli Matikainen (PiKe) pronssille.

Vuonna 1992 Tampereella nähtiin podiumilla sama kolmikko kuin edellisenä vuonna. Tosin kahdella ajajalla oli taas vaihtunut seurapaita. Tällä kertaa mestaruuden vei Kari Myyryläinen (HyPo) ja hopean Pasi Hotinen (HyPo). Pronssille polki edellisen vuoden tavoin Juho Suikkari (TaiTä). Naisissa Sanna Lehtimäki (PP) ajoi kotikulmillaan mestariksi ennen edellisen vuoden mestaria Marina Rantasta (SibbV) ja pronssimitalisti Anu Oinosta (KoPy).

Seuraavana vuonna (1993) kilpailut pidettiin edellisen vuoden tavoin Tampereella. Kärkikaksikko palasi taas kahden vuoden takaiseen järjestykseen Pasi Hotisen (HyPo) viedessä mestaruuden ennen Kari Myyryläistä (HyPo). Palkintopallille kipusi jälleen muutaman välivuoden jälkeen Matti Remes (TY). Naisissa järjestys oli täysin sama kuin edellisenä syksynä eli Sanna Lehtimäki (PP), Marina Rantanen (SibbV) ja Anu Oinonen (KoPy).

Hyvinkäällä ajettiin vuonna 1994 ja Kari Myyryläinen (HyPo) vei odotetusti kotiradallaan mestaruuden. Hopeasta käytiin tiukka kamppailu edellisen vuoden mestarin Pasi Hotisen (HyPo) ja Pasi Ahlroosin (RuY) välillä. Tämä ratkesi maalimäessä kun viimeksi mainitulta tipahti toistamiseen ketjut pois rattaalta. Naisissa Sanna Lehtimäki (PP) jatkoi mestaruusputkeaan ennen Pirjo Konttista (KoPy) ja Päivi Niemeä (PP). Tänä vuonna tuli mestaruuskilpailuihin mukaan M16-luokka.

Yhden välivuoden jälkeen Tampere oli kisanäyttämönä jälleen 1995. Miehissä Kari Myyryläinen (TuUl) ja Pasi Ahlroos (IK-32) ratkoivat keskenään mestaruuden kohtalon. Säästeliäästi peesipaikalla ajanut Myyryläinen uusi mestaruuden ennen Ahlroosia. Pronssille crossasi nuori Juha Alliniemi (P-Union). Kari Myyryläinen saavutti cyclo crossissa yhteensä neljä mestaruutta, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Naisissa Sanna Lehtimäki (PP) nähtiin jälleen mestarina neljättä kertaa peräkkäin ennen seurakaveriaan Tuija Kinnusta (PP) ja pronssille ajanutta Heli Matikaista (PiKe).

Vuonna 1996 ajettiin Kouvolan Hinkkismäessä. Erik Kaarlampi (KoPy) tunsi kotikulmansa metkut vieden mestaruuden ennen Pasi Willmania (TaiTä) ja jälleen yhden crossimitalin napannutta Esa Toljanderia (TY). Naisissa Tuija Kinnunen (PP) kirkasti edellisen vuoden hopeansa kullaksi. Jälleen kerran ripustettiin Marina Rantasen (SibbV) kaulaan cyclo cross -mitali, tällä kertaa hopeinen. Pronssille polki paremmin ampumahiihtäjänä tunnettu Tuija Vuoksiala (RantaP).

Lokakuussa 1997 cyclocrossattiin Kirkkonummen Veikkolassa. Edellisen syksyn loukkaantumisestaan sisuuntunut Pasi Ahlroos (IK-32) ajoi ensimmäiseen SM-voittoonsa ennen edellisen vuoden hopeamiestä Pasi Willmania (TaiTä) ja taas muutaman välivuoden jälkeen mitalikantaan palanutta Matti Remestä (TaSi). Naisissa saatiin täysin uusi mestarinimi kun Katja Koivulahti (KoiI) voitti ennen Isa Vierulaa (MTBCF) ja Pirjo Konttista (VoiVi). Tänä vuonna mestaruuskilpailuihin tuli mukaan N18- ja N16 -luokat.

Välivuoden jälkeen vuonna 1998 palattiin takaisin Kouvolaan ja mestarina oli taas kapealla suoratankoisella pyörällä ajanut Erik Kaarlampi (KoPy). Pasi Willmanille (TaiTä) tuli jo kolmas peräkkäinen hopea ennen edellisen vuoden mestaria Pasi Ahlroosia (IK-32). Naisissa Katja Koivulahti jatkoi mestarina ja Marina Rantaselle (IK-32) jälleen kerran hopeamitali, tosin tällä kertaa IK-32:n paidassa. Koko uransa aikana Marina Rantanen saavutti cyclocrossissa yhden mestaruuden, kahdeksan hopeaa ja yhden pronssin. Saman seuran Sirpa ”Sipe” Kouko (IK-32) ajoi pronssia.

Tampere oli kilpailunäyttämönä vuonna 1999. Ari Panttila (TeRi) palasi mitalikantaan kahdentoista vuoden jälkeen ottaen mestaruuden ennen edellisen vuoden voittajaa Erik Kaarlampea (RantaP) ja Pasi Ahlroosia (IK-32). Naisissa Sirpa Kouko (IK-32) katkaisi Katja Koivulahden (KoiI) mestaruusputken. Koivulahdelle kuitenkin hopeaa ja pronssi meni Isa Vierulalle (JäPy).

Uusi vuosituhat (2000) aloitettiin Espoon Laaksolahdessa. Mestaruudesta käytiin tiukka kamppailu, jonka Pasi Ahlroos (IK-32) kilpailun loppupuolella käänsi voitokseen Jussi Veikkasen (RK-V) ajettua toiseksi ja Erik Kaarlammen (RantaP) kolmanneksi. Naisissa Sirpa Kouko (IK-32) uusi mestaruutensa edelliseltä vuodelta, kuten myös hopeamitalisti Katja Koivulahti (KoiI) hopeamitalinsa. Pronssille crossasi Heli Matikainen (PiKe).

Vuoden 2000 miesten podium. Vasemmalta Jussi Veikkanen, Pasi Ahlroos, Erik Kaarlampi (Kuva (©) Götä Ahlroos)

Vuonna 2001 ajettiin taas Tampereella. Rata oli aikaisemmista vuosista poikkeava ja jopa sääntöjen vastaisesti todella lyhyt kierros. Miesten edellisen vuoden mitalistit eivät olleet lainkaan mukana. Pasi Willman (TaiTä) pystyi kirkastamaan edellisen vuosikymmenen kolme hopeamitalia tällä kertaa kultaiseksi. Toiseksi polki kahden vuoden takainen mestari Ari Panttila (KanKi) ja pronssille ajoi ensimmäisen Elite-sarjan SM-mitalin saavuttanut Juha Rokka (KoiI). Naisista löytyi uusi mestari kun Maija Laurila (TaSi) hyödynsi Kari Puiston cyclo-opit. Toiseksi ajoi Heli Matikainen (PiKe) ja kolmanneksi Katja Koivulahti (KoiI).

Tässä vaiheessa cyclocrosspyöriä oli ilmestynyt harjoituskäyttöön selvästi aiempaa enemmän ja se innosti monia maantie- tai maastoajajia kokeilemaan myös cyclocrossia. Kangasalan Kyötikkälässä ajettiin vuonna 2002 ja Kouvolan Pyöräilijöihin palannut Erik Kaarlampi (KoPy) kruunattiin mestariksi. Hopeasta käytiin armoton kirikamppailu kahden vuoden takaisen mestarin Pasi Ahlroosin (IK-32) ja edellisen vuoden mestarin Pasi Willmanin välillä. Lopullinen järjestys oli edellä mainittu. Naisissa mestari vaihtui kun Päivi Tommola (TWD) voitti edellisen vuoden mestarin Maija Laurilan (TaSi). Kolmanneksi sijoittui edellisen vuoden hopeamitalisti Heli Matikainen (PiKe).

Miesten kolmen kärki 2003. Vasemmalta Tero Hämeenaho, Mikko Vastaranta ja Pasi Willman.

Kun vuonna 2003 siirryttiin Keski-Suomeen Laukaalle, jouduttiin toteamaan jo kolmantena vuonna peräkkäin kaatosateen antavan oman mausteensa kilpailuille. Miehissä Mikko Vastaranta (PP) vei voiton ennen Tero Hämeenahoa (JäPy). Pronssille polki edellisen vuoden tavoin Pasi Willman (TaiTä). Naisissa saatiin taas uusi mestari kun Carina ”Carssu” Ketonen (TWD) voitti kahden edellisten vuosien mestarit Maija Laurilan (PP) ja Päivi Tommolan (TWD).

Välivuoden jälkeen palattiin takaisin Kangasalan Kyötikkälään. Siellä Tero Hämeenaho (JäPy) kirkasti edellisen vuoden hopeansa kullaksi. Marko Törmänen (IK-32) ajoi hopealle ja taas tänäkin vuonna Pasi Willman (TaiTä) oli pronssimies. Naisissa kaksi ensimmäistä tilaa menivät edellisen vuoden tavoin Carina Ketosen (PP) ottaessa mestaruuden ennen Maija Laurilaa (PP). Heli Matikainen (PiKe) palasi välivuoden jälkeen mitalikantaan ottaen pronssisen mitalin. Hän saavutti omalla urallaan cyclocrossissa yhden SM-hopean ja kuusi pronssia.

Vuotta 2005 voidaan pitää eräänlaisena käänteentekijänä maamme cyclocrossissa. Tästä vuodesta lähtien ryhdyttiin painottamaan, että radan leveyden tulisi olla useampi metri kaikissa radan kohdissa. Aikaisemmin mukana oli ollut enemmän myös kapeampia polkupätkiä. Kilpailuareenana oli Lieto ja Mikko Siltanen (P-Union) kykeni jättämään edellisen vuoden mestarin Tero Hämeenahon (JäPy) toiseksi ja mitalikantaan kiinni päässeen Jouko Mäkelän (TY) kolmanneksi. Naisissa mestarina pysyi Carina Ketonen (KoPy). Hopealle ajoi Elina Kivioja (CCH) ja pronssille Mari Marttinen (IK-32).

Syksyllä 2006 ajettiin mestaruuksista ensimmäisen kerran Helsingin Paloheinässä. Miehissä vuoden 2000 kärkikaksikko oli nyt vaihtanut paikkaa kun Jussi Veikkanen (TWL) kruunattiin mestariksi ennen Pasi Ahlroosia (IK-32). Pronssille polki edellisen vuoden mestari Mikko Siltanen (P-Union). Naisten mestarina oli jälleen kerran Carina Ketonen (KoPy) ennen Tiina ”Tintti” Niemistä (LaKa) ja edellisen vuoden hopeanaista Elina Kiviojaa (CCH).

Naisten mitalikolmikko 2008. Vasemmalta Anne Rautio, Carina Ketonen ja Heini Ilmarinen. Kuva: Mikko Rantanen

Vuoden 2007 cyclocrossmitalit jäivät jakamatta sääntöuudistuksen takia. Liitto teki nimittäin päätöksen, että syksyllä ajettavat cyclomestaruudet ovat seuraavan vuoden mestaruuskilpailut. Täten 2007 Espoossa ajetut cyclocrosskisat olivat vuoden 2008 mestaruuskilpailut. Radalla oli hyödynnetty paljon erilaisia porrasjuoksupätkiä, jossa pyörää joutui kantamaan. Tero Hämeenaho (P-Union) crossasi toisen kerran mestariksi ennen Pasi Ahlroosia (IK-32). Pasi Ahlroos saavutti omalla urallaan cyclocrossissa kaksi mestaruutta, neljä hopeaa ja kolme pronssia. Pronssipallille nousi nuori Markku Alus (TWD). Naisissa viidettä kertaa peräkkäin mestariksi ajoi Carina Ketonen (RCC) ennen Anne Rautiota (TVC) ja Heini Ilmarista (Zeus).

Miesten mestarit 2008. Vasemmalta: Pasi Ahlroos, Tero Hämeenaho ja Markku Alus. Kuva: Mikko Rantanen

Lokakuussa 2008 oltiin Oulussa ratkomassa vuoden 2009 cyclomestaruuksia. Miehissä voittajaksi ajoi Kimmo Kananen (TWL) ennen edellisen vuoden mestaria Tero Hämeenahoa (P-Union) ja saman seuran Marko Leppämäkeä (P-Union). Vuosikaudet naisten kisoja hallinnut Carina Ketonen ei vaivautunut matkustamaan pohjoiseen ja sen myötä naisten sarjan mestari vaihtui. Anna Ronkainen (Prologi) voitti ennen edellisen vuoden pronssimitalistia Heini Ilmarista (Zeus). Kolmanneksi crossasi Niina Jaako (KiiRi).

Ratkottaessa vuoden 2010 mestaruuksia Laukaalla (lokakuussa 2009) kärkipaikoilla alkoi näkymään uusi cyclocross-sukupolvi. Kimmo Kananen (TWL) uusi edellisen vuoden mestaruutensa. Hopealla ja pronssilla olivat Cycle Club Picaron kaksikko Juha Kangaskokko ja Olli Miettinen. Naisissa Carina Ketonen (RCC) otti oman paikkansa mestarina ja koko urallaan jo kuudennen cyclomestaruutensa ennen Pia Pensaarta (TVC) ja Sari Puumalaa (Picaro).

Vuoden 2011 mestaruuksista ajettiin Helsingin Kontulassa. Tänä vuonna nähtiin ensimmäisiä kertoja pyörän kanssa esteiden yli hyppäämistä. Kimmo Kananen voitti jo kolmatta kertaa peräkkäin ennen ”comebackin” tehnyttä Pasi Willmania (TaiTä). Pasi Willman saavutti omalla urallaan cyclocrossissa yhden mestaruuden, neljä hopeaa ja kolme pronssia. Pronssipallille nousi Samuel Halme (V8). Naisissa Anna Lindström (IK-32) voitti ennen edellisen vuoden pronssinaista Sari Puumalaa (Picaro) ja Heljä ”Hellu” Korhosta (HyPy).

Cyclocrossin vuoden 2012 mestaruuksista ajettiin Keravalla. Jussi Rossin (TWL) pyörärikko kärkipaikalta lienee vaikuttanut lopulliseen mitalijärjestykseen. Kuitenkin lopulta mestaruuden vei Jussin seurakaveri Sami Tiainen (TWL) ennen maaston erikoismiestä Henri ”Henkka” Ojalaa (KoiI) ja nyt pronssipallille jätettyä edellisten vuosien mestaria Kimmo Kanasta (Velocitor). Jussin vaimo Maija Rossi (os. Laurila, TWD) sai sen sijaan pyöränsä pidettyä ehjänä ja vei mestaruuden ennen Riikka Pynnöstä (IK-32) ja Pia Pensaarta (TVC).

Välivuoden jälkeen crossattiin taas Helsingissä. Vuoden 2013 mestariksi miehissä polki Samuel Pökälä (TWL) ennen Kimmo Kanasta (Velocitor) ja Olli Miettistä (HyPy). Naisissa Maija Rossi (TWD) uusi edellisen vuoden mestaruutensa ennen kahden vuoden takaista mestaria Anna Lindströmiä (IK-32) ja pronssille ajanutta Jasmin Kansikasta (PP). Tänä vuonna tuli mestaruuskilpailuihin mukaan M50-luokka, jota oli epävirallisena ajettu jo edellisenä vuonna.

Naisten mitalikolmikko vuodelta 2013. Vasemmalta Anna Lindström, Maija Rossi, Jasmin Kansikas (Kuva © Antti Ruotsalo)

Cyclocrossin vuoden 2014 mestaruuskisat oli myönnetty järjestettäväksi Lietoon. Miesten kilpailussa Samuel Pökälä (TWL) uusi edellisen vuoden mestaruutensa. Juha Kangaskokko (Picaro) pääsi taas mitalikantaan neljän vuoden tauon jälkeen ottaen hopeaa. Pronssille polki hänen seurakaverinsa Toni Tähti (Picaro). Naisissa nähtiin uusi mestari edellisen vuoden pronssimitalistin Jasmin Kansikkaan (PP) voittaessa. Toiseksi crossasi Rosa Törmänen (HyPy) ennen edellisten vuosien mestaria Maija Rossia (TWD).

Vuoden 2015 kisat Tampereella ajettiin uusissa maisemissa Kaukajärvellä. Sade oli pehmentänyt radan paikoitellen melkoiseksi liejuksi. Tämä yhdistettynä radalla olleeseen rantahiekkaan teki kilpailusta melko mielenkiintoisen. Suomenmestaruustittelit saatiin joka tapauksessa jaettua ja miesten mestarina nähtiin Olli Miettinen (HyPy). Nuoret Juho Hänninen (TaiTä) ja Sasu Halme (KorsKa) saavuttivat himmeämmät mitalit. Naisten kilpailussa Suvi Lavonen (OTC) nappasi ensimmäisen SM-mitalinsa ja se oli peräti kultainen. Hopealle ajoi tuttu nimi, Maija Rossi (TWD), joka omalla cyclocrossurallaan saavutti yhteensä kolme kultaa, neljä hopeaa ja yhden pronssin. Pia Pensaari (TVC) ajoi kolmanneksi.

Vuoden 2016 tittelit ratkottiin Oulussa. Edellisenä vuonna pronssille ajanut Sasu Halme (KorsKa) nousi mestariksi ennen Toni Tähteä (Picaro) ja Juha Kangaskokkoa (OTC). Naisissa Susanna Laurila (LaPy) voitti edellisen vuoden mestarin Suvi Lavosen (OTC). Pronssille crossasi Heidi Onger (IK-32). Vuoden 2016 puolella ei ajettu lainkaan cyclomestaruuksista, sillä sen vuoden mestaruudet oli ratkottu Oulussa syksyllä 2015.

Vuoden 2017 mestaruudet ratkottiin Helsingissä Hietaniemen ranta-alueella tammikuun 8.1.2017. Reitti oli osittain jäinen ja lajisääntöjen kieltäessä nastarenkaiden käytön oli edessä melkoisen erikoinen kilpailunäyttämö. Voittoon polki edellisen vuoden tavoin Sasu Halme (Cyclo Vision) ennen kahden vuoden takaista mestaria Olli Miettistä (TCC) ja pronssille ajanutta Antti Kuittoa (HyPy). Naisissa kulta ja pronssi meni edellisen vuoden tavoin Susanna Laurilalle (LaPy) ja Heidi Ongerille (IK-32). Heidän väliinsä hopealle crossasi nuori Kajsa Salmela (KorsKa).

2017 miesten SM-kisojen mitalistit. Vasemmalta Olli Miettinen, Sasu Halme, Antti Kuitto (Kuva © Antti Ruotsalo)

Syksyllä 2017 taas ratkottiin vuoden 2018 cyclocrossmestaruudet Nokialla. Sasu Halme (Cyclo Vision) oli jo kolmannen kerran mestarina miehissä. Hopealle polki nuori suurlupaus Jaakko Hänninen (TWL) ennen mitalikantaan palannutta Juha Kangaskokkoa (OTC). Naisissa Susanna Laurila (LaPy) ajoi jo kolmanteen mestaruuteensa ennen kolmen vuoden takaista mestaria Suvi Kangaskokkoa (os.Lavonen) (OTC). Pronssipallille kipusi Viivi Puskala (CCH). Vuosi 2018 jäi kokonaan ilman mestaruuskilpailuja, sillä seuraavana vuonna oli taas edessä lumenaurausta vaativat kilpailutalkoot.

Liedossa ajettiin tammikuun 12.1.2019 kyseisen vuoden mestaruuksista. Parin vuoden takainen pronssimitalisti Antti Kuitto (HyPy) yllätti vieden miesten mestaruuden ennen norjalaissyntyistä Trond Larsenia (IK-32). Pronssipallille kipusi Dani Härginen (2CT). Naisten järjestys oli täysin sama kuin edellisissä talvikarkeloissa vuonna 2017: Susanna Laurila (LaPy), Kajsa Salmela (KorsKa) ja Heidi Onger (IK-32).

Vuoden 2020 titteleistä kamppailtiin Espoossa 1.12.2019. Tämä oli eräänlainen kompromissi syksy- ja talvikilpailujen välillä. Miesten mestariksi polki nuori Niko Heikkilä (OPP) ennen toista nuorukaista Veeti Vainiota (PoA). Edelisen vuoden mestari Antti Kuitto (HyPy) nappasi pronssin. Naisissa kärkikaksikko vaihtoi paikkaa edellisestä mestaruustaistelusta. Nyt Kajsa Salmela (KorsKa) juhli mestarina ennen Susanna Laurilaa (LaPy). Kolmanneksi polki Minna-Maria ”Minni” Kangas (IK-32).

Vuoden 2021 cyclomestaruuksista ajettiin viime vuoden lokakuun lopussa Vantaalla. Antti-Jussi Juntunen (PoA) vei mestaruuden ennen hopeamitalin uusinutta saman seuran Veeti Vainiota. Pronssipallille nousi Samuli Visuri (CCH). Vielä junioriluokkainen Anniina Ahtosalo (KorsKa) ajoi naisten mestariksi ennen seurakaveriaan, edellisen vuoden mestari Kajsa Salmelaa (KorsKa). Pronssipallille nousi Hanna Häkkinen (TriS). 

Naisten mitalikolmikko viime vuodelta. Vasemmalta Kajsa Salmela, Anniina Ahtosalo, Hanna Häkkinen (Kuva © Antti Ruotsalo)

Vuoden 2022 mestaruudet ratkotaan 30.10.2021 Tuusulan Urheilukeskuksessa. Tulevissa kilpailuissa ajetaan siis neljännenkymmenennen kerran cyclocrossin suomenmestaruuksista. Järkevä ratkaisu vaikuttaisi olevan se, että kilpailut on päädytty pitämään syksyllä muutaman aikaisemman vuoden talvikokeilun sijaan. Toivottavasti mahdollisimman moni uskaltautuu mukaan kokeilemaan hienoa lajia!

Vuoden 2021 miesten suomenmestari Antti-Jussi Juntunen (Kuva © Mikko Rantanen)

Cyclocrossin suomenmestarit 1982-2021

1982 Kari Puisto (TaSi) 

1983 Kari Myyryläinen (HyPo), Tea Vikstedt (HTL) 

1984 Kari Puisto (TaSi), Tea Vikstedt-Nyman (HTL) 

1985 Kari Puisto (TaSi), Tea Vikstedt-Nyman (HTL) 

1986 Kari Puisto (TaSi), Tea Vikstedt-Nyman (HTL) 

1987 Kari Puisto (TaSi), Tea Vikstedt-Nyman (HTL)

1988 Kristian Alatalo (Zeus), Anni Moilanen (TuUL)

1989 Esa Toljander (TY), Tea Vikstedt-Nyman (HTL)

1990 Pasi Hotinen (TaiTä), Tea Vikstedt-Nyman (HTL) 

1991 Pasi Hotinen (TaiTä), Marina Rantaselle (SibbV) 

1992 Kari Myyryläinen (HyPo), Sanna Lehtimäki (PP) 

1993 Pasi Hotisen (HyPo), Sanna Lehtimäki (PP)

1994 Kari Myyryläinen (HyPo), Sanna Lehtimäki (PP)

1995 Kari Myyryläinen (TuUl), Sanna Lehtimäki (PP

1996 Erik Kaarlampi (KoPy), Tuija Kinnunen (PP) 

1997 Pasi Ahlroos (IK-32), Katja Koivulahti (KoiI) 

1998 Erik Kaarlampi (KoPy), Katja Koivulahti (KoiI)

1999 Ari Panttila (TeRi), Sirpa Kouko (IK-32) 

2000 Pasi Ahlroos (IK-32), Sirpa Kouko (IK-32) 

2001 Pasi Willman (TaiTä), Maija Laurila (TaSi)

2002 Erik Kaarlampi (KoPy), Päivi Tommola (TWD) 

2003 Mikko Vastaranta (PP), Carina Ketonen (TWD) 

2004 Tero Hämeenaho (JäPy), Carina Ketonen (PP) 

2005 Mikko Siltanen (P-Union), Carina Ketonen (KoPy)

2006 Jussi Veikkanen (TWL), Carina Ketonen (KoPy) 

2007 Kilpailut ajettiin syksyllä 2007 mutta (UCI) cyclocrosskausi alkaa 1.9. ja vuonna 2007 muutettiin myös suomenmestaruuskilpailut vastaamaan kyseistä cyclocrosskautta, eli kautta 2008.

2008 Tero Hämeenaho (P-Union) Carina Ketonen (RCC) 

2009 Kimmo Kananen (TWL) Anna Ronkainen (Prologi) 

2010 Kimmo Kananen (TWL) Carina Ketonen (RCC) 

2011 Kimmo Kananen (Velocitor) Anna Lindström (IK-32) 

2012 Sami Tiainen (TWL) Maija Rossi (TWD) 

2013 Samuel Pökälä (TWL) Maija Rossi (TWD

2014 Samuel Pökälä (TWL) Jasmin Kansikas (PP) 

2015 Olli Miettinen (HyPy) Suvi Lavonen (OTC) 

2016 Sasu Halme (KorsKa) Susanna Laurila (LaPy) 

2017 Sasu Halme (KorsKa) Susanna Laurila (LaPy) 

2018 Sasu Halme (KorsKa) Susanna Laurila (LaPy) 

2019 Antti Kuitto (HyPy) Susanna Laurila (LaPy)

2020 Niko Heikkilä (OPP) Kajsa Salmela (KorsKa) 

2021 Antti-Jussi Juntunen (PoA) Anniina Ahtosalo (KorsKa) 

Eniten Suomen mestaruuksia miehissä 

Kari Puisto (5)

Kari Myyryläinen (4)

Pasi Hotinen, Erik Kaarlampi, Kimmo Kananen ja Sasu Halme (3)

Eniten Suomen mestaruuksia naisissa 

Tea Vikstedt-Nyman (7)

Carina Ketonen (6)

Sanna Lehtimäki ja Susanna Laurila (4)

Lue myös: