Maantiepyöräily on tavalliselle katsojalle ymmärrettävyydeltään usein kaksijakoinen laji. Perimmäiseltä ajatukseltaan maantiepyöräilykilpailua voidaan pitää jopa hyvinkin yksinkertaisena suorituksena, jossa maaliviivan ensimmäisenä ylittänyt tai kilpailun nopeimmin ajanut kuljettaja on voittaja. Kuitenkin, lajin omintakeisuus, niin taktisella puolella, kuin kilpailuteknisellä puolella, on usein kovin monimutkainen ja vaikeasti ymmärrettävä. Lajille vihkiytynytkään harrastaja ei aina kykene ymmärtämään pitkien etappikilpailujen ja laajan kansainvälisen kisakalenterin kaikkia erikoisuuksia ja sääntöjä.
Maantiepyöräilyn juuret juontavat historiallisesti Etelä- ja Keski-Eurooppaan; Ranskaan, Belgiaan, Italiaan ja Espanjaan. Valtaosa ammattipyöräilijöistä oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten kyseisten maiden kansalaisia ja luonnollisesti myös suurin osa merkittävimmistä kilpailuista sijoittui reitiltään näihin neljään pyöräilyn suurvaltaan. Lajin kansainvälistymistä nähtiin ensimmäisiä kertoja niinkin varhain kuin 1950-luvulla, mutta maantiepyöräilyn varsinainen, laajamittainen globalisoituminen käynnistettiin vasta 1980-luvulla.
Maantiepyöräily eroaa monista valtavirran lajeista kilpailumuotonsa vuoksi. Kun jalkapallossa kohtaavat kaksi joukkuetta pääsylippuja vastaan täytetyllä stadionilla, maantiepyöräilyssä ei kilpailla maksavalle yleisölle ja vastakkain voi olla jopa kaksikymmentä joukkuetta. Nämä joukkueet kilpailevat samanaikaisesti, muulta liikenteeltä suljetulla tai väliaikaisjärjestelyin ohjatulla reitillä. Normaalioloissa kuka tahansa voi saapua seuraamaan kestävyysurheilun kuninkuuslajin tapahtumia maantien reunaan.
Maantiepyöräilyllä on lajihistoriansa aikana ollut erityinen suhde uutisvälineisiin ja mediaan: maantiepyöräilykisojen merkittävin tulonlähde oli vuosikymmeniä sanomalehdistö. Suuret lehdet perustivat useat nykykalenterin merkittävimmistä pyöräilykilpailuista alun perin markkinointitapahtumina, oman levikkinsä laajentamiseksi. Näin saivat alkunsa monet maantiepyöräilyn vuosittaiset, yksipäiväiset monumentit ja monipäiväiset ympäriajot. Vasta televisiolähetysten yleistyttyä, kilpapyöräilyn riippuvuus sanomalehdistöstä koki muutoksen.
Maksavan yleisön puuttuminen on muokannut lajin joukkuerakenteiden koostumuksen muutoksia. Maantiepyöräilyn historian varhaisten vuosikymmenten ajan kilpajoukkueet koostuivat pääosin kansallisista ryhmistä, jotka harjoittelivat yhdessä ja osallistuivat suurimpiin tapahtumiin joukkueena. Esimerkiksi yhteistyökumppaneiden hankkiminen oli pitkään hyvin rajoitettua. Taloudellisen paineen alla maajoukkueissa kilpailemisesta kuitenkin luovuttiin, ja joukkuemalliksi muodostui hiljalleen nykyisen kaltainen joukkuemalli, jossa talli nimettiin usein suurimpien yhteistyökumppaneidensa mukaan. Ranskan ympäriajo ajettiin viimeisen kerran maajoukkueissa vuonna 1968, ja nyt jo vuosikymmenten ajan markkinajoukkueet ovat korvanneet kansalliset joukkueet kaikissa merkittävissä kilpailuissa, kansainvälisiä arvokisoja lukuun ottamatta.
Maantiepyöräilykilpailuja on läpi lajihistorian ollut niin yhden, kuin useammankin päivän mittaisia. Kuten mainittiin, yhden päivän kilpailussa voittajaksi julistetaan pyöräilijä, joka on ensimmäisenä ylittänyt maaliviivan. Kuitenkin, usean päivän mittaisessa kilpailussa, niin sanotussa etappikilpailussa, kokonaiskilpailun voittajaksi julistetaan ajaja, jonka kaikkien päivien etappien yhteenlaskettu aika on pienempi kuin tämän kanssakilpailijoiden vastaava kokonaisaika. Kokonaiskilpailun voittoon ajaakseen pyöräilijän ei siis välttämättä tarvitse voittaa yhdenkään päivän etappia.
Etappikilpailuissa kokonaiskilpailua johtava kuljettaja kantaa päällään kilpailun johtajan paitaa. Tärkeimmissä maantiepyöräilyn etappikilpailuissa, kuten suurimmilla ympäriajoilla – Grand Toureilla – kilpaillaan kokonaiskilpailun lisäksi lukuisista sisäisistä kategorioista ja näiden kategorioiden johtajien paidoista. Kilpailun sisällä on siis erillisiä kilpailullisia kategorioita, jotka tuovat tapahtumaan, niin katsojille, urheilijoille kuin yhteistyökumppaneille, lisää mielenkiintoa. Sisäisiä kilpailuita ovat esimerkiksi mäkikirikilpailu, pistekilpailu sekä nuorten kuljettajien kilpailu. Muihin kilpailukategorioihin kuuluu usein myös joukkuekilpailu, jossa parhaiten kokonaiskilpailussa pärjännyt joukkue voittaa. Tämän lisäksi tallit ja kisaajat tähtäävät pelkkien päivittäisten etappien voittamiseen ja päivän yrittelijäin pyöräilijä -palkinnon saavuttamiseen.
Monelle lajiin vasta tutustuvalle yllätyksenä saattaa tulla, että maantiepyöräily on pohjimmiltaan joukkue-, eikä yksilölaji. Kilpailuissa joukkueen tehtävänä on ajaa yhden tai kahden voittoon tähtäävän joukkuetoverinsa puolesta. Joukkueen jäsenistöstä voidaan puhua esimerkiksi kapteeneina sekä apuajajina – domestique. Merkittävimmissä kilpailuissa joukkuetta edustaa yleensä kahdeksan pyöräilijän ryhmä.
Modernissa maantiepyöräilyssä apukuljettajien keskeisenä kisan aikaisena tehtävänä on joukkueen, sekä joukkueen johtajien puolesta ajaminen. Apukuljettajan kilpailun aikaisiin tehtäviin kuuluu muun muassa johtajansa suojeleminen ilmanvastukselta, sekä käytännön asioiden, kuten juoman ja ravinnon hakeminen pääjoukon – peloton – takana ajavasta huoltoautosta.
Kilpailun aikana pyöräilijän liikkeeseen kohdistuvista voimista merkittävimmät ovat ilmanvastus sekä painovoima. Ilmanvastus vaikuttaa pyöräilijän suoritukseen ja taktiikkaan merkittävimmin tasamaalla ajettaessa. Ilmanvastus saa merkittävän roolin etenkin tasamaaetapeilla ja henkilökohtaisessa aika-ajossa, jonka aikana pyöräilijä joutuu yksin halkomaan tuulta. Vaikuttavimmillaan ilmanvastus on vastatuuleen poljettaessa. Juuri vastatuulessa ryhmäajon ja joukkuetoverien tarjoama peesaushyöty on suurimmillaan. Ilmanvastuksen pienentämiseksi pyöräilijät myös pukeutuvat aerodynaamisesti ja pyrkivät käyttämään varusteita, jotka vähentävät ilmanvastusta merkittävästi.
Ylämäkeen ajettaessa, ilmanvastusta vastaan kamppailun merkitys pienenee ja painovoiman merkitys puolestaan kasvaa. Erityisesti pitkissä ja jyrkissä nousuissa pyöräilijän voimantuoton suhde pyöräilijän ja tämän kaluston painoon korostuu.
Maantiekisoissa nähdään hyvinkin erilaisia profiileja, jotka suosivat tyypiltään erilaisia kuljettajia. Tasamaaetapeilla nähdään usein irtiottoja, joissa määrittelemättömän kokoinen joukko ajajia karistaa pelotonin ja lähtee tavoittelemaan etapin voittoa. Jos irtiottoryhmät saadaan kiinni, etappi päättyy useimmiten massakiriin. Kiriin valmistautuessa joukkueet pyrkivät suojelemaan kiriajajiaan ja liikkumaan taktisesti oivallisiin asemiin pääjoukossa. Massakirit suosivat pääsääntöisesti sprinttereitä, joiden räjähtävät ominaisuudet tukevat maalisuoralla vaadittavaa lyhytkestoista, maksimaalista voimantuottoa.
Kilpailuprofiilin toisena ääripäänä voidaan pitää vuoristoetappeja. Nämä etapit muodostuvat usein pitkien etappikilpailujen ratkaisunpaikoiksi. Kun apuajajien rooli ilmanvastukselta suojaamisessa muuttuu pienemmäksi, kokonaiskilpailusta kamppaileva kuljettaja saattaa jäädä ilman apuajajiansa. Nousuissa voidaankin nähdä lopputuloksen kannalta merkittäviä, pyöräilijä pyöräilijää vastaan -käytyjä kamppailuja.
Pitkään käytössä ollut kilpailumuoto on jo aiemmin mainittu aika-ajo, jossa kukin pyöräilijä ajaa määrätyn, yhteislähtöetappia selvästi lyhyemmän reitin yksilösuorituksena. Aika-ajossa käytössä on erilainen pyörä joka suunniteltu mm. mahdollisimman aerodynaamiseen ajoon. Myös pyöräilijän ajoasento on erilainen aika-ajossa kuin maantien yhteislähdöissä. Aika-ajoreitin profiili on usein melko tasainen. Kisajärjestäjästä riippuen aika-ajo voi kuitenkin pitää sisällään merkittäviäkin nousuja. Tasainen reitti suosii kuljettajia, jotka ovat parhaimmillaan tasaisessa, suurta voimantuottoa vaativassa suorituksessa. Paljon nousumetrejä sisällään pitävä aika-ajoetappi puolestaan sopii vuoristoetapin tavoin pyöräilijöille, jotka tuottavat paljon voimaa painoonsa nähden. Aika-ajossa voidaan kilpailla myös joukkueina.
Maantiepyöräilykilpailuissa reittien pituus vaihtelee merkittävästi kilpailun luonteen mukaan: pyöräilyn kuninkuustapahtumassa, Ranskan ympäriajolla, miehet ajavat kuluvana vuonna 3383 kilometriä 21 päivän aikana. Vuoden 2021 maantiepyöräilyn suomenmestaruuskilpailuissa yhtenä päivänä ajettavan reitin pituus on naisten kilpailussa noin 108 kilometriä ja miesten kilpailussa noin 178 kilometriä.
Kansalliset- ja kansainväliset mestaruuskilpailut maantiepyöräilyssä sekä aika-ajossa ratkaistaan vuosittain ajetuissa kilpailuissa. Kilpailut ovat yhden päivän kilpailuja ja eri lähdöt, sukupuolen ja iän mukaan, ajetaan usein peräkkäisinä päivinä. Maantieajossa kuljettajat ja joukkueet kohtaavat yhteislähtökilpailussa – aika-ajossa kilpaillaan yksilösuorituksessa. Mestaruuden voittanut pyöräilijä saa hallitsevana mestarina oikeudekseen käyttää erityistä kansallisen mestarin tai arvokisavoittajan paitaa seuraaviin mestaruuskilpailuihin saakka.
